perjantai 18. heinäkuuta 2014

Tyyne ja Bertta lähtee maailmalle!

On tyttöjen aika muuttaa, koti käy tyhjäksi pienistä pienistä tassuista.
Me ihmiset ja isot kisut pääsevät hetkeksi lomalle pienistä vauvoista.

Aika on kulunut kauheata vauhtia, 16 viikkoa on ollu:
Ihanaa
Raskasta
Ihanaa
Voimia vievää
Surullista
Äärettömän antoisaa
Opettavaista
Ihanaa

Se on tuonut tullessaan:
Uusia ihmisiä, ystäviä
Paljon uutta tietoa
Paljon surua
Luopumisen tuskaa
Iloa
Suurta suurinta iloa 
Ja kiitollisuutta   

Nyt on aika heittää hyvästit kahdelle suurelle persoonalle, lauma jää tyhjäksi, silti olen onnellinen, että tytöt pääsevät muuttamaan omaan yhteiseen kotiinsa, ja ilostuttamaan tulevaa perhettään.



Ka-Boom Bang-A-Bang


Kuin varkain veit sydämen.
Istuit ja tuijotit.
Monta viikkoa kehräsit.

Katseessas on jotain taikaa,
pientä ja tietävää, vanhaa viisasta aikaa.

Tulee susta tarkkailija, pienen tytön seurailija.
 Pidä pieni rakas huolta, ettei siskos vie tuolia sulta.
 
Kasva isoksi ja vahvaksi, pieni rakas susihukka.




Ka-Boom Boom Boom

Pieni kissani,
suuri ihmeeni.

On sun aika lentää pesästä,
olla suuri ja vahva, pitää siskostasi huolta.

Antaa isojen tassujen pitää leikkiä yllä,
ja suuren sydämesi hurmata kaikki ympärillä.

Ihanaa elämää, pieni rakas kissani.








 Kiitos Krista ja Saara, parempaa kotia en voisi tytöille toivoa!


*****


Ka-Boom kissala toivottaa lukijoilleen mukavaa loppukesää ja lähtee viettämään kissamaista kesälomaa!